Puhelinvertaistuesta

"Minulla oli tunteita ja ajatuksia, jollaisia en ollut aikaisemmin kokenut ja pelkäsin, että olen sekoamassa. Puhelinvertainen kertoi, että oli ihan normaalia tuntea niin."

– Kaarina

Kaarinan tarina

Kaarina otti yhteyttä Huomaan noin puoli vuotta sen jälkeen, kun hänen poikansa oli kuollut henkirikoksen uhrina. Puhelinvertainen tuntui hyvältä ratkaisulta heti alusta alkaen.

– Merkitsi paljon, että sain puhua toisen ihmisen kanssa, joka oli kokenut saman ja puhui samaa kieltä, Kaarina kertoo.

– Minulla oli tunteita ja ajatuksia, jollaisia en ollut aikaisemmin kokenut ja pelkäsin, että olen sekoamassa. Puhelinvertainen kertoi, että oli ihan normaalia tuntea niin.

Vaikka Kaarina tietää, että ammattilainenkin voi ymmärtää, niin vain vertainen voi myös pelkällä olemassaolollaan näyttää, että menetyksestä voi selvitä hengissä.

– Maailma oli minulle pysähtynyt, mutta tukihenkilö antoi ikään kuin lempeän potkun takapuolelle, että elämä jatkuu. Olin niin kuin lapsi, joka opettelee kävelemään; hän auttoi minua ottamaan ensiaskeleet.

Tukisuhteen päättyessä Kaarina jäi kaipaamaan soittoja. Jälkeen päin hän koki ihan hyväksikin, että hän oppi kulkemaan itse. Soittojen päätyttyä Kaarina on tavannut puhelinvertaisen kerran, mutta muuten he eivät enää pidä yhteyttä.