Melkein puolimatkassa Huoman työntekijänä

Julkaistu 27.6.2024

Kun minulle keväällä tarjoutui mahdollisuus siirtyä Huomaan työntekijäksi, oli heti ehdottoman selvää, että tähän mahdollisuuteen haluan tarttua. Kuten jotkut ovat aloitusaikaisesta esittelystäni lukeneet, niin Huoman toiminta ja henkirikokset olivat minulle entuudestaan tuttuja asioita töistä, opiskeluista ja harrastuksista. Siitä huolimatta olen tässä parin kuukauden aikana oppinut valtavasti. 

Olen opetellut Huoman toimintatapoja, olen päässyt laajentamaan ammatillista verkostoani mutta ennen kaikkea olen kohdannut paljon ihania ihmisiä, jotka ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan. Olen kokenut olevani tervetullut omana itsenäni. Olen siitä todella kiitollinen ja arvostan sitä valtavasti. Se ei ole itsestään selvää, sillä tulinhan tekemään sijaisuutta, jonka alkuperäistä tehtävää on hoitanut Terhi aivan uskomattomalla ammattitaidolla.

Olen seikkaillut tunteja tiedostojen viidakossa, muistellut missä näin minkäkin taulukon ja mistä nyt pitikään painaa. Kärsivällisesti minulle on selitettyjä ja näytetty samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Pikkuhiljaa polut ovat alkaneet rakentua ja löydän tietokoneelta asioita, joita olen hakemassa. Olen keskustellut ihmisten kanssa, kuunnellut kokemuksia ja kertonut rikosprosessista, traumareaktioista sekä avannut matkan varrella ihmisten yleisiä kokemuksia elämässä läheisen menettämisen jälkeen – yleisesti ja anonyymisti tietenkin. Kokemuksissanne on valtavasti yhtäläisyyksiä ja olen uskomattoman kiitollinen siitä, mitä olette kanssani jakaneet.

Se on elämänmakuista sisältäen kylmiä ja lämpimiä sävyjä, kyyneleitä, hymyjä, iloa ja naurua. Paljon on ollut kysymyksiä ja epävarmuuksia. Usein olen kuullut kysymyksen, voiko tästä selvitä.

Yhteenkuuluvuus ja yhteinen tekemisen meininki sekä tunne siitä, että olisimme olleet tuttuja jo pidemmältä ajalta, oli uskomatonta.

Toivon, että omalta osaltani olen jo tässä kohtaa pystynyt tarjoamaan toivoa, tukea, valonpilkahduksia mutta myös turvallisen läsnäolon kohtaamisiin. Teiltä olen niitä saanut.

Lähes ensimmäinen tehtäväni oli osallistua Porissa vertaistukiviikonloppuun. Ensikertalaisena minua jännitti mutta koin oloni turvalliseksi ja jännityskin lieventyi ja itse asiassa unohtuikin aika äkkiä. Yhteenkuuluvuus ja yhteinen tekemisen meininki sekä tunne siitä, että olisimme olleet tuttuja jo pidemmältä ajalta, oli uskomatonta. Harmikseni en ehtinyt kaikkien kanssa jutella mutta toivottavasti syksyllä saadaan tätä asiaa korjattua.  Pystyn palauttamaan viikonlopun lämmön hetkessä kehooni, ja muisto nostaa hymyn huulilleni. En ihmettele, kun ihmiset sanovat, että viikonloput ovat raskaasta aiheesta huolimatta erittäin antoisia ja voimauttavia.

Kiitos kaikista tähän astisista opeista ja kohtaamisista! Meillä on vielä yhteistä matkaa, nyt olemme suurin piirtein puolivälissä. Ihanaa kesää kaikille, pitäkää huolta itsestänne!

Inka Poikela
Huoman kriisikoordinaattori