<![CDATA[Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry - Blogi]]>Wed, 11 Sep 2019 12:29:16 +0300Weebly<![CDATA[Miksi vanhempi surmaa lapsensa?]]>Mon, 12 Aug 2019 08:51:58 GMThttp://huoma.fi/blogi/miksi-vanhempi-surmaa-lapsensaHuoman ruotsalainen sisarjärjestö RAV - Riksorganisationen för anhöriga till våldsdödade jakoi keväällä allas.se-lehden verkkosivuilla julkaistun ruotsalaisen artikkelin, jossa puhuttiin lastensurmista. Kevyemmän uutisjutun kautta löysin Medicinsk Vetenskap -lehdessä vuonna 2014 julkaistun artikkelin Ruotsissa 2000-luvulla tehdyistä tutkimuksista, joissa on yritetty selvittää, miksi lastensurmia tapahtuu. Koska Pohjoismaiden kulttuuri ja yhteiskunta ovat melko samankaltaisia ja maallikkojärjellä ajatellen tutkimuksen tulokset olisivat sovellettavissa Suomeen, käänsin artikkelin ydinasiat Huoman blogiin.
 
Ensinnä kerrotaan tutkimuksesta (Henrik Lysell jne), jossa yli 35 vuoden ajan kerätystä aineistosta yritettiin löytää yhdistäviä tekijöitä lapsensa surmanneiden vanhempien välillä. Vuosina 1973-2008 oli lapsen surmasta tuomittu Ruotsissa 151 vanhempaa, vanhempiensa surmaamia lapsia oli 184.

Yllättävästi tässä tutkimuksessa vanhempien päihteidenkäyttö ei erityisesti näyttänyt olevan yhteydessä lastensurmiin, vaikka se yleisesti lisää väkivaltarikollisuutta. Myöskään sukupuolissa ei näkynyt eroja; sekä äidit että isät olivat edustettuina tutkimuksessa tasapuolisesti.
 
Yhdistäviäkin tekijöitä löytyi. Useilla lapsensa surmaamisesta tuomituilla vanhemmilla oli taustalla hoitojaksoja psykiatrisessa sairaalassa, erityisesti masennus, psykoosi ja persoonallisuushäiriöt olivat yleisiä lapsensa surmanneilla vanhemmilla. Myös aiemmat itsemurhayritykset olivat yhteydessä lapsensurmiin: noin 42% tutkituista vanhemmista oli tehnyt itsemurhan lapsensa surmaamisen jälkeen.
 
Erikoista oli, että suurimmassa osassa tässä tutkimuksessa tarkastelluista tapauksista surmaaja oli biologinen vanhempi. Muiden tutkimusten mukaan kuitenkin uusperheissä elävä lapsi on tilastollisesti suuremmassa riskissä joutua väkivallan uhriksi kuin ydinperheessä kasvava.

Hans Temrin on useissa tieteellisissä julkaisuissa tarkastellut evoluutiobiologian näkökulmasta lapsensurmia, joissa tekijä on ollut vanhempi. Vuosien 1965-1999 aineistosta tehdyssä kohorttitutkimuksessa oli todettavissa muun muassa, että väkivaltatuomiot olivat tuplasti yleisempiä uusperheissä kuin ydinperheissä elävillä vanhemmilla. Vanhemman aikaisempi rikostausta oli selvästi yhteydessä lastensurmiin. Sillä, oliko surmattu lapsi surmaajan biologinen lapsi vai lapsipuoli, ei todettu olevan vaikutusta.

Tutkimuksen perusteella lapset joutuivat uhriksi yleisemmin vanhempien keskinäisten ongelmien vuoksi tai vanhemman itsemurhan seurauksena. Vain 15-20 prosentissa surman syy oli nimenomaan lapseen kohdistunut aggressio.

Artikkelissa todetaan, että vaikka tutkimuksissa on löydetty joitain riskitekijöitä, pitää kuitenkin muistaa, että lapsensurma on äärimmäisen harvinaista Ruotsissa, kuten myös Suomessa. Vaikka esimerkiksi tietyt psyykkiset sairaudet  ja itsetuhoisuus näyttäytyivät riskitekijöinä, suurin osa mielenterveysongelmista kärsivistä henkilöistä ei ikinä yrittäisi surmata lastaan. Joitain lastensurmia voitaisiin kuitenkin ehkä estää, jos hoitavat tahot ottaisivat lapset ja lastenhoidon rohkeasti puheeksi itsetuhoisten vanhempien kanssa keskustellessaan. Tähän tulokseen on tultu myös kotimaisessa tutkimuksessa vuonna 2009. Tutkimuksessa todetaan myös, että lapseen kohdistuneita henkirikoksia voi ehkäistä tukemalla vanhempia erotilanteissa.


Lähteet:  

Leifler, K.S.: Vem dödar sitt eget barn?, artikkeli Medicinsk Vetenskap-lehden  numerossa 1/2014
 
Lysell H, Runeson B, Lichtenstein P, Långström N., Risk factors for filicide and homicide: 36-year national matched cohort study, 2013

Temrin H, Nordlund J, Sterner H., Are stepchildren over-represented as victims of lethal parental violence in Sweden? 2004


Putkonen H, Weizmann-Henelius G, Eronen M,  Vanhempiensa lapsiin kohdistamat henkirikokset Suomessa. 2009

Lehti M, Henkirikoskatsaus 2019

]]>
<![CDATA[Lapsemme poistui tähtiin, mutta silti hän on keskuudessamme]]>Tue, 07 May 2019 21:00:00 GMThttp://huoma.fi/blogi/lapsemme-poistui-tahtiin-mutta-silti-han-on-keskuudessammePoikamme otettiin meiltä pois 26. huhtikuuta vuonna 2017. Kirjoittaessani tätä on vuosipäivä ja kyyneleiden aika. Poikamme kohtaloksi koitui hänen oma naapurinsa. Kaikki tuo tuska poikamme menetyksen ja muiden vastoinkäymisten ohella ryöpsähti oikein hyökyaallon lailla päällemme. Olimme voimattomia kyynelvirran edessä.

Rakkaamme tappaja sai teostaan kymmenen vuoden tuomion. Suruviestistä alkoi meidän ikävän ”elinkautisemme”. En usko, että koskaan voi unohtaa. Anteeksiantaminen on epätodennäköistä.
Ihminen on kuitenkin yhdenlainen selviytyjä. Niinpä mekin halusimme järjestää pojallemme laadukkaat hautajaiset. Laitoimme pojalle hyvästeiksi vielä ”taivassukat” jalkaan. Muistamme, kuinka kylmät ne hentoiset jalat olivatkaan.

Muutaman kuukauden päästä huomasimme, että henkistä ja fyysistäkin apua ei oikein löydy mistään. Monella on teorioita, mutta käytäntö ei toimi. Esimerkiksi suruviestin tuominen tapahtui ainoastaan poliisin toimesta. Kyllä siinä olisi saanut olla joku surun ja psykoosin käsittelyn ammattilainen mukana, joka olisi jäänyt kanssamme edes hetkeksi siihen tajuttomaan tyhjyyteen. Luulimme, että kuollut poikamme olisi asian ytimessä. Toisin kävi. Mielestämme Hän jäikin sivuosaan tässä elämän todellisuudessa.

Käräjäoikeuden päätös kärsimyskorvauksista on surullinen vitsi oikeuslaitoksemme toiminnasta ja epäonnistuneesta lakipykälästä. Valtiokonttori ei korvaa enää oikeuden määräämiä korvauksia. Asianajajat kyllä saavat korvauksensa heti. Poikamme menettäneenä tiedämme, että emme tule saamaan mitään korvausta elinaikanamme. Valtio säästää. Onko tämä ihmisoikeutta kysymme vaan.
                                                                 Pojallemme;
”Olit oman elämäsi sankari. Viihdyit nuotion loisteessa, iltayön varjoissa, viihdyit itseksesi. Paljon jäi meillä puhumatta. Nyt kyyneleet täyttävät silmämme ja sielumme. Lähdit pois henkirikoksen uhrina liian aikaisin. Elämällä olisi ollut vielä paljon annettavaa. Näemme unissamme Sinun kantavan arkkujamme, jossa me lepäämme, luottavaisena. Näin ei kuitenkaan kohtalo suonut.”
 
                                                                 Äiti ja Isä

]]>
<![CDATA[Kotailta - runo vertaistukiviikonlopusta]]>Mon, 25 Feb 2019 10:53:24 GMThttp://huoma.fi/blogi/kotailtaTuli räiskyy nuotiossa,
savu hiljaa leijailee,
ja näin illan tummetessa,
metsä meille kuiskailee.
Tuttu laulu ainakin partiolaisille
vai mitä?

Syksyn sade ropisee,
koivun lehti havisee.
Yhdessä rakkaitamme muistelemme,
Teille viestimme kirjoittelimme.
Ihanaa on muistella Teitä,
kun me vaellamme täällä omia teitä.
Silmäkulmat kostuvat kyyneleistä,
se on merkkinä monista enkeleistä.
Välillä tuuli on leppoisan lempeä
huoneittemme vuoteet ovat pehmeitä,
Niin monin sanoin, kertomuksin.
Joko yksin tai yhdessä ajatuksin.

Pian viikonloppumme päättyvi,
ja kotimatka alkavi.
Nyt meillä on aikaa vielä yhdessä olla hetki.
Tämä on meille syksyinen retki.

Kauniit kirjoitukseni haluan jokaiselle antaa,
tahtoisin teitä sylissäni kantaa.
Käsivarteni eivät riitä kaikkeen tähän,
eikä se olekaan ihan vähän.
Tiedämme, että jatkossakin tapaamme
ja sitten taas halaamme.

Pirkko Köngäs
15.9.2018 Kaisankoti, Espoo
]]>
<![CDATA[Huoma mukana RIKUn verkostoissa]]>Thu, 31 Jan 2019 13:33:52 GMThttp://huoma.fi/blogi/huoma-mukana-rikun-verkostoissaRikosuhripäivystys (RIKU) alkoi syksyn 2018 aikana koota tehokkaasti henkirikoksen uhrien läheisten auttamiseen tarkoitettuja yhteistyöverkostoja. Useat alueverkostot ovat pyytänyt Huomaa mukaan verkostoihin ja mukaan on menty, mikäli kohtuullisen välimatkan päässä on ollut Huoman edustajaksi sopivia henkilöitä. RIKUlla on palvelupisteitä 31 paikkakunnalla, joten ihan kaikkiin verkostoihin ei Huomalla riitä resurssit osallistua. Oulun toimisto osallistuu lähialueiden verkostotapaamisiin, ja muiden alueiden verkostoihin mennään silloin, kun niiden aikataulut sopivat yksiin muiden matkojemme kanssa. Toimiston lisäksi Huoman edustajina verkostoissa hallituksen jäseniä ja vertaistukiryhmien ohjaajia.
 
Itse olin syyskuussa mukana Raahen RIKUn tukiverkoston ensimmäisessä tapaamisessa, jossa RIKUn toiminnanohjaaja Päivi Kiiskilän kutsumana paikalle oli saapunut myös poliisin, aikuissosiaalityön, Raahen seurakunnan ja terveyskeskuspäivystyksen edustajat. Raahe on pienehkö Perämeren rannalla sijaitseva teollisuuskaupunki, joka ulkoisesti vaikuttaa aika rauhalliselta. 1990-luvulla kaupunki tuli surullisen kuuluisaksi huumeongelmastaan, ja tuon ajan seurauksia maksetaan tänä päivänäkin. Poliisin edustaja kertoi tilaisuudessa, että Raahen pieni poliisilaitos on ollut erityisesti viimeisen vuoden aikana kovilla kaupungissa tapahtuneiden väkivallantekojen ja henkirikosten vuoksi.

Kaikki kokouksen osallistujat kokivat verkoston kokoamisen tarpeelliseksi. Tapaaminen tutustutti toisiinsa eri organisaatioiden edustajat ja selkeytti sitä, mitä kukin tekee. Konkreettisena toimena verkosto kokosi luettelon apua tarjoavista tahoista Raahen seudulla. Luetteloon kirjattiin aivan henkilötasolla sellaiset ammattilaiset, jotka osaavat auttaa henkirikoksen uhrin läheisiä. 

Jokainen auttaja näkee henkirikoksen uhrin läheisen tilanteen oman ammattinsa tuomasta näkökulmasta. Verkostossa oli yhteinen ymmärrys siitä, että omaisten varhain alkava ja riittävän pitkään kestävä tukeminen on välttämätöntä. Riittävällä ja oikea-aikaisella tuella voi kauheassa tilanteessa pyrkiä minimoimaan inhimillistä kärsimystä.

Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori

(Kirjoitus on julkaistu aiemmin Huoman jäsenlehdessä 1/2019. Samassa yhteydessä julkaistiin myös RIKUn johtajien kirjoittamat laajemmat artikkelit. Ne ovat luettavissa myös verkossa RIKU-lehden numerossa 3/2018.)


]]>
<![CDATA[Huoma ry:n Rovaniemen ryhmän kansanedustajatapaaminen Rovaniemellä 11.6.2018]]>Thu, 22 Nov 2018 10:09:13 GMThttp://huoma.fi/blogi/huoma-ryn-rovaniemen-ryhman-kansanedustajatapaaminen-rovaniemella-1162018Ryhmämme tapasi kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän vapaamuotoisen keskustelun merkeissä. Tapaamisen tarkoituksena oli terveisien lähettäminen päättäjille eduskuntaan henkirikosten uhrien omaisten saamien tukitoimien osalta. Päättäjiä on syytä muistuttaa asian tärkeydestä säännöllisin välein, jottei tiedonkulku katkeaisi päättäjien vaihtuessa.
 
Ryhmäläiset toivat esille kokemuksiaan saamastaan shokkivaiheen ”hoidosta ja hoitamattomuudesta”: alkuvaiheessa pitäisi omaisen itse hakeutua kriisiavun piiriin. Tieto omaisen kohtaamasta kuolemasta on ”täysi tyrmäys”, jolloin avun hakeminen on useimmilla jäänyt tekemättä. Poliisin tuotua viestin tapahtumasta, jää omainen ahdistuksensa kanssa yksin. Tarvitaan matalan kynnyksen kriisiapua – mieluummin tarjottuna, jos omainen ei jaksa itse hakeutua kriisiapuun. Median tiedotus räikeillä otsikoilla alkaa, ennen kuin tapauksen tutkinta on edes kunnolla alkanut.
 
Omaisen on alussa elettävä tapahtuman kanssa hetkestä toiseen – tässä vaiheessa olisi toisen ”kuuntelevan ja näkevän” ihmisen läsnäolo alkua arjesta selviytymiselle. Henkirikoksen uhrin omainen on useimmiten yhteisössään ”erityinen”, joten vertaistuen saaminen voi jäädä toteutumatta kasvotasolla, ja yhteiskunnan järjestämät tukitoimet ovat usein liian monen oven takana.
 
Tapahtumaa seuraava oikeudenkäyntiprosessi on omaiselle erittäin raskas ja vaativa. Henkirikoksen tekijä-/tekijät saavat automaattisesti ilmaiset oikeudenkäynnit, mielentilatutkimukset jne...

Nykykäytännön mukaan Valtionkonttori korvaa omaisille välittömät kulut, jotka se perii tekijältä takaisin, jos siinä onnistuu. Omaisen pitää erikseen hakea kaikki korvaukset Valtionkonttorilta ja hakemukseen pitää liittää selvitykset ja kuitit. Tekijälle määrätyt korvaukset jäävät suurilta osin saamatta, koska tekijä harvoin pystyy ne edes pienissä erissä maksamaan. Jossakin aikaisemmassa vaiheessa Valtiokonttori on korvannut omaisille välittömien kustannusten (hautauskulut) lisäksi myös ns. ”kärsimyskorvaukset”, ja tähän käytäntöön pitäisi päästä takaisin.
 
Omaiset eivät ole tilanneet järkyttävää tapahtumaa, jonka seurauksena oma- ja muiden läheisten elämä suistuu raiteiltaan. Osa omaisista menettää toimintakykynsä, jolloin esim. työhön palaaminen ei onnistu. Vaikeassa tilanteessa tuntuu tekijälle määrättyjen kärsimyskorvausten hakeminen Valtiokonttorilta kuin ”omaisen tapporahan” hakemiselta.
 
Omaisille on rahaakin tärkeämpää henkinen tuki ja vertaisten tapaaminen. Omainen tuntee itsessään kaikki surmatun omaisen haavat, jotka aukeavat eri elämäntilanteissa. Tapahtuneen julmuuden unohtaminen on erittäin vaikeaa ja tapahtuu yksilölliseen tahtiin läpi elämän eikä lopulta unohdu koskaan.
 
Lähetimme kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän välityksellä terveisemme valtiovallalle, että valtio alkaisi entiseen malliin maksamaan omaisille heille kuuluvat taloudelliset korvaukset kokonaisuudessaan. Valtion välillinen rooli ei poistaisi tekijän korvausvastuuta, vaan valtio perii maksamansa korvaukset tekijältä – näin omainen voi ilman ”rahasidettä” suorittaa raskasta elinkautistaan.
 
Talventuloterveisin:
Rovaniemen HUOMA-ryhmä


]]>
<![CDATA[Miksi henkirikoksen uhrin omainen joutuu kokemaan taloudellista tappiota kokemansa trauman johdosta?]]>Fri, 09 Feb 2018 07:09:30 GMThttp://huoma.fi/blogi/miksi-henkirikoksen-uhrin-omainen-joutuu-kokemaan-taloudellista-tappiota-kokemansa-trauman-johdostaUusimaa-lehdessä julkaistiin eilen henkirikoksessa kuolleen henkilön omaisten mielipidekirjoitus joka henki niin suurta surua omaisen menetyksestä kuin oikeutettua katkeruutta oikeusjärjestelmää kohtaan. Perhe on surun ja trauman lisäksi joutunut kärsimään kohtuuttoman tuntuista taloudellista tappiota, kun oikeudenkäyntikuluja, läheisen omaisuuden hoito- ja myyntikuluja sekä terveydenhoito- ja terapiakuluja on kertynyt maksettavaksi. Tämä on Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n jäsenistössä valitettavan tuttu tarina

Valtiokonttori korvaa rikoksen uhreille tuomioistuimen määräyksen mukaisia korvauksia, mikäli rikoksen tekijä on vähävarainen tai varaton. Aikaisemmin Valtiokonttori maksoi myös kärsimyskorvauksia henkirikoksessa menehtyneiden henkilöiden läheisille, mutta rikoslakiin vuonna 2006 tehdyn muutoksen jälkeen näitä korvauksia ei enää ole maksettu. Koska rikoksen tekijät ovat usein varattomia,  uhreille määrätyt kärsimyskorvaukset jäävät kokonaan saamatta.

Aikaisemmin kärsimyskorvauksilla pystyttiin korvaamaan esimerkiksi uhrin omaisille syntyneen trauman hoitoa psykoterapian avulla. Kärsimyskorvauksen poistumisen jälkeen vuonna 2006 psykoterapian saaminen yritettiin turvata siten, että terapiakorvauksia voi hakea Valtiokonttorilta, mikäli psykoterapia on mainittu tuomioistuimen päätöslauselmassa. Oikeudessa tekijää ei voi kuitenkaan määrätä korvaamaan psykoterapia, koska käytännössä trauman paranemisprosessi ei voi alkaa, eikä täten myöskään psykoterapiaa voi käynnistää ennen oikeudenkäyntien päättymistä. Korvauksia voi määrätä vain jo syntyneistä kustannuksista, joten psykoterapiakulu katsotaan ennenaikaiseksi.

Totuus kuitenkin on, että moni läheisensä henkirikoksessa menettänyt kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, masennuksesta tai ahdistuneisuudesta vielä vuosia tapahtuneen jälkeen (Poijula, 2010) eikä pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminenkaan ole tavatonta. Niin taloudellisten, kuin henkistenkin voimavarojen puute monesti johtaa siihen, että läheinen jää vaille pätevää ammattiapua. 

Henkirikoksen uhrien läheisten avunsaantia on pyritty turvaamaan viime vuonna voimaan tulleella EU:n uhridirektiivillä. Ohjaaminen tukipalveluihin onkin empiirisen kokemuksemme mukaan hivenen parantunut. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä niin kauan, kuin omaiset joutuvat kärsimään suuria taloudellisia tappioita muun muassa siksi, ettei traumaterapiaa pystytä laskemaan kärsimyskorvauksissa maksettaviin kuluihin, "k
äytännössä uhrin omaiset joutuvat maksamaan murhasta", niin kuin Uusimaa-lehden  mielipidekirjoituksessa omaiset asian ilmaisevat.

Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori


(Lähde: Poijula, S. 2010. Henkirikosuhrien perheenjäsenten selviytyminen, mielenterveys ja kokemukset tuesta ja palveluista. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 21)

]]>
<![CDATA[Vain tukevasti seisten voi auttaa toista nousemaan]]>Tue, 10 Oct 2017 06:09:29 GMThttp://huoma.fi/blogi/vain-tukevasti-seisten-voi-auttaa-toista-nouseman
Kun ihmisen elämään tulee suruja – suuria tai pieniä – on avun pyytäminen ja saaminen tärkeää. Lähin apu löytyy perheenjäsenistä, ystävistä ja sukulaisista, mutta apua saa myös ammattilaisilta. Oli ammattilainen sitten terapeutti, sosiaalityöntekijä, pappi tai sairaanhoitaja, heiltä kaikilta odotetaan joitain perusasioita. Pitää olla aidosti läsnä ja kuulla, mitä avunpyytäjä kertoo. Täytyy osata ottaa vastaan jokainen kohtaaminen ainutlaatuisena, ja soveltaa omat tietonsa ja toimintansa kuhunkin tilanteeseen sopivaksi. Täytyy pysyä itse pystyssä, vaikka asiakkaan suru olisi niin suuri, että se meinaa viedä mennessään. Tähän avuhakijan on saatava luottaa.

Aloitin työni Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry:ssä noin kuukausi sitten ja ihmettelijöitä on riittänyt. ”Voi miten raskas työ, miten sinä jaksat?” on tyypillinen kysymys. Kysymys on asiallista esittää itselleenkin aika ajoin. Liiallinen itsevarmuus ja henkselien paukuttelu johtaa helposti työuupumukseen, tai sitten tukityötä ei tee oikein ja ammatillisesti.

Ammattilaisen tukevat jalat saavat voimansa monesta suunnasta.
Tärkeä tukipilari on ammattitaito: työhön liittyvät tiedot ja taidot sekä työn eettinen osaaminen. Sosiaalialan ammattilaisille (jollainen itse olen) eettisen ohjeistuksen on laatinut ammattijärjestö Talentia. Eettisesti kestävän sosiaalialan työn avainsanoja ovat mm. arvostava vuorovaikutus, asiakkaan kunnioittaminen, ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen, itsemääräämisoikeus, tasa-arvo, luottamuksellisuus ja osallisuus.
Toinen tärkeä tuki löytyy työyhteisöstä ja toisista ammattilaisista. Kuten ei surevan ihmisen, ei häntä auttavan ammattilaisenkaan pidä pärjätä yksin. Kaikkea ei tarvitse tietää itse, aina voi kysyä toiselta apua.
Myös itsetuntemus ja oman voinnin kuuntelu on tärkeää. Pitää tunnustella millaisia tunteita asiakkaan tarina herättää ja tietää keinot, joilla mielen ja kehon saa rentoutumaan. Yhdellä toimii liikunta, toisella nuotioon katselu, kolmannella vaikka höperö kännykkäpeli. Tärkeää on löytää oma konsti, jolla syke laskee ja kaikki unohtuu hetkeksi.

Kun olin ollut töissä Huomassa vasta kaksi viikkoa, jouduin haasteeseen: osallistuin henkirikoksen uhrien läheisten vertaistukiviikonloppuun Jyväskylän Laajavuoressa. Avoimesti myönnän, että jännitti. Osaanko kohdata? Pysyvätkö minun ammattilaisen jalkani vakaina? Kuinka ollakaan, jouduin heti illallispöytään kuuluisan elokuvaohjaajan viereen ja hetkeä myöhemmin puhumaan suuren ihmisjoukon eteen valmistautumatta. Olihan siinä hiki pinnassa, mutta ilmeisesti selvisin ihan kunnialla.

Kun takeltelevan puheeni jälkeen ihmiset alkoivat puuhata pieniä kortteja, ja alkoivat keskustella pareittain tai pienissä ryhmissä, huomasin että tunnelma oli lämmin ja rauhallinen. Moni kävi tervehtimässä minua henkilökohtaisesti ja tunsin olevani tervetullut. Kesti jonkin aikaa, että tajusin myös ammattilaisten olevan joukossa mukana. Tämän oivalluksen myötä ymmärsin, miten syvällä Huoman toiminnassa todella kulkevat mukana sosiaalialan eettiset periaatteet. Vuorovaikutus ja kohtaaminen oli niin arvostavaa ja tasa-arvoista, että en aluksi edes erottanut kuka oli ohjaaja ja kuka vertainen.

Ajattelin ensin, että minulle olisi uutena ihmisenä ollut tärkeää heti tunnistaa, kuka oli ammattilainen, kuka hallituksen jäsen ja kuka osallistuja. Myöhemmin oivalsin, että ehkä tällainen hieman hallitsemattoman tuntuinen kohtaaminen olikin aidointa ja myös eettisintä. Koska minulla ei ollut ennakkotietoja ihmisistä, minulla ei ollut myöskään ennakkokäsityksiä. Olin siis hieman yllättäen pakotettu kohtaamaan kaikki tasa-arvoisesti juuri sellaisina kuin he siinä hetkessä olivat. Näin, miten ihmiset keskustelivat ja kuuntelivat. Jakoivat kokemuksia ja kertoivat tunteistaan. Halasivat. Neuvoivat toinen toisiaan. Tekivät sopimuksia. Vaihtoivat yhteystietoja. Ja olin itse ihmisten joukossa niin kuin yhtenä pallona pallomeressä.

Vasta seuraavana päivänä pienryhmätyöskentelyn alkaessa minulle hahmottui paremmin, ketkä olivat viikonlopussa tekemässä töitä. Näin, miten tarkasti suunnitellun ohjelman osaset seurasivat toisiaan ja kuinka ammattilaiset ja vapaaehtoiset yhdessä toimien saivat hankalatkin tilanteet ratkaistua. Kun jollain jalat meinasivat pettää, ympäriltä löytyi välittömästi apua. Vertaistukiviikonlopun päättyessä olin vaikuttunut; kaikki oli suunniteltu ja tehty sydämellä. Siksipä varmaan omaankin rintaan jäi lämmin tunne, kun Jyväskylästä lähti kotia kohti.

Eettisesti toimivana sosiaalialan ammattilaisena siis pidän huolen itsestäni, jotta voin auttaa toisia. Vapaaehtoistyön koordinaattorina olen vastuussa myös siitä, että Huoman vertaistukijat saavat riittävästi tukea. Kaikille meille tulee joskus vaikeampia aikoja, jolloin ihmettelemistä riittää jo siinä kuinka pitää itsensä tolpillaan. Silloin pitää hellittää hetkeksi ja sanoa ääneen: nyt minä tarvitsen tukea. Ei ole huono työntekijä, vertaistukija, vanhempi tai ystävä, jos osaa tunnistaa itsessään heikkouden.

Sitten, kun omat voimat on jälleen koottu, voi jatkaa toisten auttamista.

Terhi Kantanen
kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry

Lähde:
http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/
]]>
<![CDATA[Vähentyneitä tuloja ja muita vaikutuksia - tieteellisiä artikkeleita maailmalta]]>Fri, 17 Feb 2017 07:48:40 GMThttp://huoma.fi/blogi/vahentyneita-tuloja-ja-muita-vaikutuksia-tieteellisia-artikkeleita-maailmaltaSuomalainen henkirikoksen uhrien läheisiin liittyvä tutkimus on todella vähäistä. Soili Poijulan vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen lisäksi aiheesta on jonkin verran tehty – ja tehdään parhaillaankin – opinnäytetöitä. Laaja-alaiselle tuoreelle tutkimukselle on kuitenkin tarvetta. Tutkimuksellisen tiedon puutteen paikkaamiseksi aloin vuonna 2016 etsimään kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleita aiheesta. Niitä löytyikin lopulta noin sata. Vuoden aikana olen muun työn ohella ryhtynyt vähitellen suomennospuuhiin. Kääntäminen on ollut hidasta, mutta suomennoksia on kuitenkin valmistunut jo jonkin verran.
 
Artikkelit eivät välttämättä tarjoa kovin suuria määriä uutta tietoa henkirikoksessa läheisensä menettäneille tai heidän kanssaan työskenteleville. Artikkeleiden suurin anti on kuitenkin siinä, että ne tukevat vahvasti aikaisempaa kokemus- ja mututuntumatietoa. Siten ne vahvistavat käsitystä siitä, että samat ilmiöt koskevat isompaa henkirikoksen uhrien läheisten joukkoa – ei vain yksittäisiä henkilöitä. Tutkittu tieto tuo myös lisää vaikuttavuutta Huomalle yhdistyksenä esimerkiksi sitä kautta, että useissa artikkeleissa on todettu vertaistuen olevan aivan erityisen tärkeää henkirikoksessa läheisensä menettäneille. Ne antavat myös mahdollisuuden verrata suomalaisia ja kansainvälisiä kokemuksia, käytänteitä ja järjestelmiä keskenään. Tässä blogissa esitetyt artikkelit koskevat Yhdysvalloissa ja Hollannissa tehtyjä tutkimuksia
 
Mitä artikkeleissa sitten kerrotaan?

 
Tieteellisesti on todettu muun muassa, että henkirikos todellakin heikentää uhrin läheisten taloudellista asemaa. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että uhrin läheisten tulot vähenivät lähes puoleen aikaisemmasta. Tämä luonnollisesti aiheuttaa lisästressiä muutenkin erityisen haastavassa tilanteessa – artikkeleissa todettiin, että läheisen menettäminen henkirikoksessa on yksi kaikkein stressaavimmista elämäntapahtumista, joita ihminen voi joutua kohtaamaan. Lisäksi henkirikoksen vaikutukset uhrin läheisiin ovat vähintään yhtä monimutkaisia ja intensiivisiä kuin muiden traumaattisten kokemusten vaikutukset. Henkirikoksessa läheisensä menettäneillä on myös korkeammat pitkittyneen surun häiriön ja posttraumaattisen stressihäiriön tasot kuin muilla läheisensä menettäneillä.
 
Tutkimuksissa on todettu myös, että henkirikos saa usein muita rikoksia enemmän julkisuutta ja uhrin läheiset joutuvat kanssakäymisiin oikeusjärjestelmän kanssa juuri silloin, kun he ovat emotionaalisesti kaikkein heikoimpia ja vähiten kykeneviä käsittelemään prosessin yksityiskohtia. Henkirikos voi myös heikentää luottamusta auttamisjärjestelmää kohtaan ja aiheuttaa yleistä pelon tunnetta uhrin läheisissä. Henkirikoksessa läheisensä menettäneet lapset oirehtivat tyypillisesti toistuvalla leikillä, itsesyytöksillä ja pelkäämällä kuolemaa. Muita tavanomaisia oireita ovat kehityksen taantuminen, kognitiiviset häiriöt (esimerkiksi keskittymis- ja muistihäiriöt) sekä somaattiset oireet (eli selittämättömät fyysiset oireet, kuten vatsakipu).
 
Artikkeleiden mukaan ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö henkirikoksessa läheisensä menettäneet tarvitsisi terveydenhuollollista apua. Haasteena on kuitenkin ihan kansainvälisestikin se, että ammattilaiset eivät tunnista uhrin läheisiä ja heidän tilannettaan kovin hyvin. Myös surun ja trauman erityisoireiden tunnistamisessa on ammattilaisten keskuudessa puutteita eri puolilla maailmaa. Tämä on yksi syy siihen, minkä takia jotkut uhrin läheisten lopulta jäävät ilman tarvitsemaansa apua.
 
Eräässä artikkelissa todetaan, että henkirikoksen uhrien läheisten auttamisessa kulttuuriset seikat tulisi huomioida paremmin. Kuitenkin artikkeleiden perusteella vaikuttaa siltä, että henkirikoksen vaikutukset uhrin läheisille ja siihen liittyvät ilmiöt ovat hämmästyttävän samankaltaisia eri maissa, vaikka esimerkiksi oikeus- ja palvelujärjestelmissä onkin suuria eroja kansainvälisesti. Kansainvälistä yhteistyötä lisäämällä voisimme varmasti oppia paljon muilta ja jakaa myös suomalaista osaamistamme muille.
 
Jos henkirikos-teemaiset tieteelliset artikkelit kiinnostavat enemmänkin, suosittelen tutustumaan Homicide Studies –journaaliin. Se sisältää aiheeseen liittyviä englanninkielisiä tieteellisiä artikkeleita. Se ilmestyy neljästi vuodessa ja on vapaasti luettavissa netissä.
 
Maija Rusila
Kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry

 
 
Lähteet:
 
Boelen, P. A., Van Denderen, M. & De Keijser, J. 2016. Prolonged Grief, Posttraumatic Stress, Anger, and Revenge Phenomena Following Homicidal Loss: The Role of Negative Cogntions and Avoidance Behaviors. Homicide Studies 20(2), 177-195.
 
Feldman Hertz, M. & Prothrow-Stith, D. 2005. Homicide Survivors. Research and Practice Implications. American Journal of Preventive Medicine, 29(5S2), 288–295
 
Mastrocinque, J. M., Metzger, J. W:, Madeira, J., Lang, K., Pruss, H., Navratil, P. K., Sandys, M. & Cerulli, C. 2015. I’m Still Left Here With the Pain: Exploring the Health Consequences of Homicide on Families and Friends. Homicide Studies, 19(4), 326-349.
 
Miller, L. 2009. Family Survivors of Homicide: 1. Symptoms, Syndromes, and Reaction Patterns. The American Journal of Family Therapy, 37, 67-79.
 
Rynearson, E K. & McCreery, J M. Bereavement after homicide: A synergism of trauma and loss. 1993. The American Journal of Psychiatry, 150, 258-261.

 

]]>
<![CDATA[Vertaistukitoimintaa Varkaudessa]]>Mon, 12 Dec 2016 07:44:03 GMThttp://huoma.fi/blogi/vertaistukitoimintaa-varkaudessaKari Teittinen ohjaa henkirikoksen uhrien läheisten vertaistukiryhmää Varkaudessa yhdessä diakoniatyöntekijä Ellen Väntin kanssa. Tässä blogikirjoituksessa Kari kertoo kokemuksiaan vertaistukiryhmästä.
 

Kari, minkä takia päädyit vertaistukiryhmän vetäjäksi?

”Tärkein asia vetäjäksi ryhtymiselle oli oman tyttäreni kuolema henkirikoksen uhrina. Tapahtuneesta on aikaa nyt reilut kuusi vuotta. Lähdin vertaistukitoimintaan mukaan helpottaakseni omaa oloani, tarjotakseni vertaistukea sekä jakaakseni tuntemuksiani ja näkemyksiäni muillekin. Olin vetänyt vertaistukiryhmiä jo aiemminkin, joten kynnys aloittaa ryhmänvetäjänä oli matala. Aloitimme ryhmätoiminnan Varkaudessa vuonna 2014. Olin itse yhteydessä seurakuntaan, josta Ellen otti minuun yhteyttä.”
 
Millaista vertaistukiryhmän vetäminen on ollut?

”Jokainen tapaaminen jännittää minua edelleen. Tapaamiset eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaikka ihmiset ovatkin jo tulleet tutuiksi. Haluan valmistella jokaista ryhmän tapaamiskertaa etukäteen. Toki ryhmän vetäminen on ajoittain myös raskasta, mutta missään vaiheessa minulla ei ole ollut aikeita jättää ryhmää.”
 
Mitä vertaistukiryhmän tapaamisissa tehdään?

”Tapaamiset toteutetaan ryhmää kuunnellen ja kaikki ryhmän jäsenet huomioiden. Kun toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä, jokainen tuntee itsensä tasa-arvoiseksi ja tärkeäksi. Se onkin ryhmän kantava voima. Jokainen voi tuoda esiin omia ajatuksiaan tai olla vain hiljaa, jos siltä tuntuu. Teemme paljon toiminnallisia asioita, keskustelemme ja vietämme aikaa yhdessä. Jos jollakin on mielessä jokin akuutti asia, se menee kaiken muun edelle. Ihminen ja hänen hätänsä ovat aivan ykkösjuttu. Olemme myös käyneet esimerkiksi keilaamassa ja tutustumassa Valamon luostariin. Tulevaisuudessa suunnitteilla on muun muassa reissu tsasounaan.”
 
Mitä vertaistukiryhmän vetäminen on sinulle antanut?


”Olen voinut antaa muille tietoa omasta tapauksestani sekä esimerkiksi viranomaisten toiminta- ja menettelytavoista. Toisaalta olen itsekin saanut ryhmäläisiltä uutta tietoa näistä asioista.”
 
Millaista palautetta olet saanut vertaistukiryhmästä?


”Palaute on ollut hyvin positiivista. Osallistujat kokevat ryhmän tärkeäksi ja sille on tarvetta. Ihmiset ovat olleet todella aktiivisesti mukana ryhmän toiminnassa.”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää ihmiselle, joka pohtii mukaan tulemista Huoman vertaistukitoimintaan?

”Mielestäni vertaistukiryhmätoiminta on henkirikoksen uhrien läheisille kaikkein tervehdyttävin tuen muoto ja tärkeintä kuntoutumisen kannalta. Ryhmässä koetaan samankaltaisuutta muiden kanssa ja uskalletaan kertoa luottamuksellisesti omia asioita sekä vaihtaa ajatuksia ja tietoa. Vertaistuki on tehokasta, ja siksi suosittelen sitä muillekin.”
 
Huoman vertaistukiryhmät kokoontuvat kuukausittain seitsemällä paikkakunnalla: Varkaudessa, Kotkassa, Mikkelissä, Tampereella, Porissa, Oulussa ja Rovaniemellä. Tammikuussa 2017 uudet ryhmät käynnistyvät Jyväskylässä ja Seinäjoella. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki läheisensä henkirikoksessa menettäneet.
 


]]>
<![CDATA[Rikosuhripäivystys kehittää palvelujaan henkirikoksen uhrien läheisille]]>Mon, 24 Oct 2016 08:16:55 GMThttp://huoma.fi/blogi/-rikosuhripaivystys-kehittaa-palvelujaan-henkirikoksen-uhrien-laheisilleUhripoliittinen toimikunta (2013–15) otti loppuraportissaan ”Lainsäädännöstä hyviin käytäntöihin ‒ esitys rikoksen uhrin aseman kehittämiseksi” kantaa siihen, että henkirikoksen uhrien omaisten aseman parantamiseksi tulisi luoda Rikosuhripäivystyksen vetämä pilottihanke. Jo pitkään on ollut tiedossa – sekä kokemuksen että tutkimusten kautta – että henkirikoksen uhrien läheisten saamat tukipalvelut ovat aivan riittämättömiä, eikä niitä ole tarjolla koordinoidusti.
 
Malleja Euroopasta
 
Hyviä malleja on haettu muualta Euroopasta, etenkin Britannista ja Hollannista. Case manager -toimintatapa tarkoittaa sitä, että poliisi ilmoittaa henkirikoksesta uhrien tukipalveluun, joita näissä maissa järjestävät RIKUn kaltaiset, vaikkakin huomattavasti suuremmat järjestöt. Kun omaisilta on saatu lupa, tukipalvelu nimeää tapaukselle oman työntekijän, jota omaiset voivat tavata. Tällöin yhdellä henkilöllä on koordinoidusti mahdollisuus antaa tietoa, arvioida tilanne yksilöllisesti sekä ohjata omainen hänen tarvitsemiinsa palveluihin. Olennaista on ymmärtää, miten monien asioiden eteen omainen joutuu. On hoidettava lukematon määrä käytännön asioita, kun päällä on samaan aikaan kriisi. RIKUssa tukihenkilön tehtävänä on huolehtia siitä, että sekä käytännön asiat että rikosprosessiin ja uhrin asemaan liittyvät käydään asiakkaan kanssa läpi, avun ja tuen tarve arvioidaan ja asiakas ohjataan tarvittaessa muihin palveluihin. RIKUsta neuvontaa ja keskusteluapua voivat saada kaikki tällaiseen tilanteeseen joutuneet uhrin läheiset.

Käsikirja auttajien tueksi

RIKU on paraikaa valmistelemassa käsikirjaa henkirikoksen uhrien läheisten tukemisesta, mihin sisältyy paikallisen tukirakenteen kehittäminen. RIKU on luonnollinen toimija järjestelmän kehittämisessä, koska palveluverkostomme on valtakunnallinen. Ensi vuonna avaamme kaksi uutta palvelupistettä, minkä jälkeen niitä on eri puolella Suomea yhteensä 31.

Käsikirjan tarkoituksena on kuvata henkirikoksen uhrin eteen tulevat asiat lähtien hyvin käytännön läheisistä asioista kuten hautaamisjärjestelyt, some-tilien lakkauttamiset ja taloudelliset kysymykset päätyen rikosprosessiin sekä kriisi- ja kuntoutusavun saamiseen. Käsikirjaan ei kuvata valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin, eikä yksityiskohtaisesti rikosprosessin eri vaiheita, mutta siihen listataan ne asiat, mitä tukihenkilö käy asiakkaan kanssa läpi.

Tavoitteena on, että palvelupisteissämme kartoitetaan muut apua tarjoavat tahot paikallisesti ja luodaan verkosto, joka on käytettävissä henkirikoksen tapahtuessa. Lähtökohtana on eri toimijoiden osaamisen ja yhteistyön hyödyntäminen. Mikään taho ei pysty tarjoamaan kaikkea tukea yksin ja paikallisesti toimijat vaihtelevat. RIKUn ja muiden auttajatahojen käyttöön soveltuvaa käsikirjaa valmistellaan paraikaa opinnäytetyönä. Tavoitteena on saada se valmiiksi alkuvuodesta.

Tieto vangin vapauttamisesta

RIKU seuraa myös tarkasti rikoksen uhrin aseman kehittymistä. Rikosuhridirektiivi toi muutoksia yli kymmeneen lakiin Suomessa. Yksi tällainen on maaliskuun alusta voimaan tullut lakimuutos, jonka mukaan asianomistajalla on oikeus saada ilmoitus vangin tai tutkintavangin vapauttamisesta tai vankilasta tai muusta säilytystilasta poistumisesta, kun kyse on laissa luetelluista vakavista henkeen, terveyteen, vapauteen ja rauhaan kohdistuvista rikoksista tai seksuaalirikoksista. Oikeus koskee kussakin tapauksessa asianomistajaksi määriteltyä henkilöä.
Tiedonsaantioikeus koskee kaikkia tilanteita, joissa vanki tai tutkintavanki pääsee pois vankilasta ilman valvontaa, myös pantavalvontatilanteita. Koska rangaistuksen loppuvaiheessa poistumislupia voi tulla usein, ilmoitetaan vain ensimmäisestä ”lomasta”. Uhrin ilmoitus saada tieto on salainen eli vanki ei saa tietoa pyynnöstä.

Tärkeää on huomioida se, että asianomistajan tulee tämä pyyntö tehdä joko esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle. Sitä ei voi tehdä enää oikeusprosessin jälkeen. Pyynnön voi kuitenkin myöhemmin perua. Viranomaiset voivat edelleenkin oma-aloitteisesti, ilman erillistä pyyntöä, ilmoittaa vangin vapautumisesta, mikäli on ollut syytä epäillä vangin syyllistyvän henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen.

RIKU-lehden viimeisin numero 2/16 käsittelee henkirikoksia, erityisesti uhrin läheisen tukemisen näkökulmasta. Kirjoittajina on Suomen parhaita asiantuntijoita kuten psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula. Lehden löytää RIKUn nettisivulta.

Kauniita syyspäiviä toivotellen!

Leena-Kaisa Åberg
Toiminnanjohtaja
RIKU - Rikosuhripäivystys


]]>